Kim Korhonen, myynti- ja markkinointijohtaja, Adeonalta haki tiimiinsä lisävahvistusta ja oman rekrytoinnin sijaan hän päätti tarttua Myyntiakatemian apuun.
"Haimme tiimiimme hyvää tekijää, mutta suoran oman rekrytoinnin sijaan päädyimme Myyntiakatemian SDR-palveluun. Sovimme mallin, jossa rekrytoitava työskentelee sovitun ajanjakson Myyntiakatemian palveluksessa ja siirtyy sen jälkeen Adeonan palvelukseen.
Rekrytoinnin lisäksi Myyntiakatemia toi tähän oman ammattitaitonsa perehdyttäen sekä valmentaen nuoren tulevaan tehtäväänsä puhelintyöhön ja myyntiin. Koulutus oli todella laadukasta, ja me säästimme näin aikaa muihin tehtäviin.
Myyjän rekrytointi ostopalveluna oli meille suuri etu, sillä ei niin laajasti tunnettujen yritysten voi joskus olla hankalaa rekrytoida uutta väkeä tunnettuuden puutteen takia. Löysimme Myyntiakatemian avulla kivasti loistavia myyjäkandidaatteja, joista oli helppo valita se oikea.
Yhteistyömme sujui jouhevasti. Rekrytointiprosessi ja myyntivalmennus toimivat, asiat etenivät ja sovitut asiat pitivät."
Lisätietoa SDR-palvelusta ja Liidien hankintapalvelusta löydät suoraan linkkien alta tai ottamalla suoraan yhteyttä Henkkaan.